Toisinaan murheet musertaa ja suru saa silmät kyyneliin. Jonain päivänä ikävän taakka painaa hartiat kasaan ja hymyn se saa katoamaan taivaanrannan taa. Askel on kova ja kipeä. Sattuu ja särkee.
"Ota minut vastaan tällaisena kuin olen " kuiskaan hevoseni korvaan. "Surun säveliä sinulle kerron".
"Jaksathan" ?
Lempeän tarkkaavainen katse ja hevoseni painaa päänsä syliini. Puhisee hiljaa. Tutkii ja nuuhkii. Miettii . Työntää hellästi minua eteenpäin. Kyllä sinä selviät! Onhan sinulla minut!
Hymyä ei tarvitse hakea...ilo vielä ihmettelee jonkin aikaa...tulossa ollaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei,
herättikö kirjoitukseni sinussa ajatuksia, tunteita tai muuten vain haluat kirjoittaa minulle ja Fjoralle terveisiä.